Palvelut
Tyyli- ja kauneuspäiviä ryhmille ja yrityksille
Ulkoisella olemuksella on yllättävän suuri vaikutus. Omaan olemukseen kannattaa kiinnittää huomiota, kun haluat herättää luottamusta ympäristössä. Ensivaikutelma syntyy muutamassa sekunnissa. Ihmiset näkevät SINUT sellaisena kuin annat heidän nähdä. Kun tiedämme näyttävämme hyvältä ja olemme sinut itsemme kanssa, olemme itsevarmempia myös ulospäin. Luomme tällöin uskottavan kuvan itsestämme.
Yrityksille ja ryhmille
Järjestän yrityksellenne tai ryhmällenne antoisat tyyli- ja kauneuspäivät/-illat. Tehdään teidän näköisenne ja omia tarpeitanne vastaava paketti koulutus- tai virkistymishengessä – tai vaikka molemmissa! Voimme myös räätälöidä sopivaa ohjelmaa yrityksenne asiakaspäiville tai erikoistilaisuuksiin.
TYHY-päiville tarjoan hauskan, hyödyllisen ja erilaisen ohjelman. Moni onkin jo lähtenyt säteilevänä näistä tapaamisista.
Tapahtumat suunnitellaan toiveidenne mukaan: tarjolla on tietoa ja osaamista esimerkiksi pukeutumiseen, tyyliin, etikettiin tai väreihin liittyen. Voimme myös painottaa eri osa-alueita, kuten esimerkiksi kampauksia ja ehostuksen niksejä, business pukeutumista tai vaikka korkokenkä kävelyä, omien kiinnostustenne mukaan. Vahva ammattitaitoni ja yhteistyökumppanini mahdollistavat myös sen, että optikkopalvelut voidaan tarpeen tullen sisällyttää ohjelmaan.
Tyylikonsultointipalveluni auttaa myös yrityksenne henkilöstön yhtenäisen ilmeen rakentamisessa. Hyvä ensivaikutelma luo uskottavuutta! Samankaltainen ja edustava työasu takaa selkeän, tyylikkään ja laadukkaan yleisilmeen.
Optikkoliikkeille
Järjestetään asiakkaillenne erityinen hemmottelupäivä tyylin merkeissä. Seuraa aikaasi ja tarjoa tavallista parempaa palvelua. Tyylin asiantuntemuksen lisäksi lähes 20 vuoden kokemus optikkoyrittäjänä tarjoaa onnistuneita kokonaisratkaisuja sinun ja asiakkaasi parhaaksi.
Muut palvelut
Pukeutumisneuvonta ja pukusuunnittelu
Värineuvonta ja kampaukset
”Personal shopping”-palvelut
Paristailaus
Tyyli- ja kauneuspäivät
Hinnasto